Pikkupoikana, ja vähän vähemmänki pienenä, tuli kuunneltua Ozzyn Mr. Crowleytä silmät selällään ja ihmeteltyä miten Randy Rhoads pystyy soittamaan niin pirun nopeesti. Joskus vuosia sitten kun ekan kerran kuulin tabulatuureista etin ja tulostin biisin soolot mut koko homma jäi siihen lapun tuijottamiseen ja jonnekkin hukkasin ne paperitkin jo kauan sitten. (Olis kannattanu säilyttää koska mukana oli Dethklokin Duncan Hills coffee jota ei enää saa juuri mistään..)
pari päivää sitten sitte tuli jostain juttua basisti-Jessen kanssa tästä Mr. Crowleystä ja latasin ihan kunnon tabit ja rupesin tutkimaan, että saisko tästä sittenki jotain irti.
No perkele. Kyllä. Elämäni suurin kusetus, yksinkertasia kahden ja kolmen sormen juttuja suurimmaks osaks, isot kasat helppoa täppäämistä ja muutama aivan överiks ammuttu skaalan repiminen. Kuulostaa ihan mielipuoliselta mut suurin osa ei vaadi työtä juuri ollenkaan, osaa taas ei soita järjissään oleva ihminen ikinä.
Rupesin sitte treenaamaan sitä ku vähän intoa riitti ja kyllähän siitä hiton hyvä fiilis tulee kun tajuaa pysyvänsä idolinsa perässä melko ongelmitta.
Koska mä en keksi mitään järkevää kirjoteltavaa ja en viiti tehdä ittestäni vitsiä antamalla mielipidettäni bloggerin kuvien uploadaamis systeemistä (sisältää "vitusti V-sanoja" ja muuta yhtä asiallista materiaalia...) ni taidan jättää tältä erää tähän. Joskus kun saan ne kuvat laitettua ni heitän tänne muutaman kuvan viime kesästä.
